tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Kauluri-KAListelu


Olen ilmoittautunut Ravelryssä The Great Cowl KALiin, jonka järjestää Liz Abinante. Innostuin asiasta, sillä olen neulonut muutaman Lizin suunnitteleman huivin ja pitänyt niistä. Homman juju on siinä, että ensimmäisen ohjeen sai ilmaiseksi ja seuraavat ansaitaan tekemällä kulloinkin vuorossa oleva kauluri valmiiksi määräaikaan mennessä.

Ensimmäinen kauluri on Flurries-cowl ja täytyy tunnustaa, että homma meinasi jäädä omalta osaltani tähän. Aloitin ensin ihanalla Hummingbird-langalla, mutta se ei mielestäni raidoittunut kauniisti. Sain ystävältä lahjaksi kaksi kerää Vidal alpaca -lankaa, joka on juuri sopivan paksuista. Laskin pitsikuvioita moneen kertaan eikä se täsmännyt olenkaan. Päätin sitten unohtaa sen yhden puuttuvan silmukan kerroksen lopussa ja homma alkoi sujua. Myöhemmin huomasin, että tässä kohtaa oli ollut ohjeessa virhe. Jatkossa siis luotan omaan harkintakykyyni enemmän.



Lanka ei ollut paras mahdollinen tätä projektia ajatellen, sillä pinnasta tuli liian pehmoinen eikä kuvio oikein pääse oikeuksiinsa. En ihan ymmärtänyt kaulurin ideaa, kun se ei ainakaan omille harteilleni asettunut oikein mitenkään. Pyysin itseäni huomattavasti kapoisampaa työkaveria kuvausmalliksi ja hänelle kauluri sopikin paljon paremmin. Taidan vaihtaa kauluriin napit ja antaa sen hänelle lahjaksi :-)

Kaipaan kauluria uuden talvitakkini kaveriksi. Se ei ollut tämä, mutta toivon, että seuraava haasteen kaulureista täyttää sen tarpeen. Se onkin jo puikoilla ja huomiseen mennessä pitäisi saada valmiiksi. Saa nähdä, miten tässä käy. Hauskaa osallistua kansainväliseen yhteisneulontaan, mutta en ole ihan varma, riittääkö innostus viiden kaulurin neulomiseen peräkanaa.

Arvontaankin ehtii vielä osallistua!

5 kommenttia:

stiina kirjoitti...

Onpa täydellinen kaulurimalli, juuri tuollaista olen etsiskellytkin. Upean työn olet tehnyt :)

Enya kirjoitti...

Mukavan oloinen kauluri ja mitkä napit!

Zzz kirjoitti...

Näyttää oikein hyvältä, mutta jos ei itselle käy niin...

Pia kirjoitti...

Hurrrrjan kaunis kauluri ja NAPIT! Hauska on myös idea 'ansaita' seuraava ohje. Mielenkiinnolla odotan lisää!

Unknown kirjoitti...

Kertakaikkiaan upean kaulun olet tehnyt !
Nuo napit sopii hienosti siihen :)